Viime yö meni taas kurkkukivun kanssa valvoessa. En ymmärrä, mistä minä näitä pöpöjä oikein kerään. Luulisi että tällä sairastelutahdilla olisin immuuni jo kaikille kevätflunssan versioille, mutta ei. Ainavaan ja vielä! Jumppa jäi väliin, ketuttaa. En ole saanut diplomityötä tehtyä, ketuttaa (No kävin joo hakemassa kirjastosta ison nipun artsuja, mutta nukahdin kesken, kun yritin lukea niitä.) Itsesäälissä kieriskellessäni katselin youtubesta repeatina Kristianin Lapin kesä –vetoa. Joka kerta itku tuli (ja tulee) viimeistään kohdassa ”havisten halki ilman lentäkäätte”. Siinäpä sitten nyyhkin läppärin edessä ja painoin kerta toisensa jälkeen play-nappulaa. Onneksi olin yksin kotona.

Pitäisi vähitellen laittaa väriä silmään ja vaatetta päälle. Mieheke on (toivottavasti) allekirjoittanut tänään vakkarityösopimuksen ja lupasi viedä minut ulos syömään. Vähän niinku juhlan kunniaksi. Meillä on kättäpäälle sopimus, että tarjotaan toisillemme illalliset ensimmäisitä toistaiseksi voimassa –sopimuksista. Illalliset on luvattu myös valmistumisista. Toivottavasti saan täyttää oman lupaukseni lähitulevaisuudessa.


Illan musiikkiannista vastaa tänään Melasniemen-poika ja Kokkosen-tyttö bändeineen. Ei ole mikään suursuosikki, mutta kyllä niitä katselee :). Vanhoista keikoista muistelisin, että faniyleisöön kuuluu paljon humanistityttöjä ja –poikia farkuissa ja tennareissa. Ajattelin kyllä silti saappaat jalkaan vetää...

 

Ediittiä: Mieheke tuli kotiin. Ei ollut allekirjoittanutkaan tänään työsopimusta (kiire tms.), joten peruttiin pöytävaraus. Taas mun ’oma’ smurffin-lakini päti: koskaan ei pidä huudella mitään hyvää julkisesti etukäteen, koska sitten se hyvä ei tapahdukaan.