Eilen se saapui vihdoinkin takaisin. Nimittäin oma ihana hopeanharmaa kannettavani. Onkin ollut ikävä. Nyt voi taas vaikka sängystä käsin surffatta ympäriinsä maailman laajuista verkkoa, katsella elokuvia (tai sinkkuelämää-sarjaa monta tuntia putkeen) ja kuunnella musiikkia.
Niin ja tulihan tämän asukseni kyljessä kotiin myös tuo Mieheke. Eipä ollut paljoa muuttunut, sama poikamainen hymy oli ovella vastassa kun pääsin illalla kotiin. Oli jopa tehnyt nuudelisatsit valmiiksi odottamaan. Aluksi tuntui ihan hassulta olla taas toista lähellä. Huuletkin olivat harjoituksen puutteessa muuttuneet ihan kankeiksi pusuille. Tosin kyllähän ne illan aikana vetreiksi saatiin :)!
Hieman olen tapani mukaan etukäteen murehtinut miten yhteiselo alkaa taas sujua. Näin jopa unta, jossa Mieheke oli tullut kotiin ja sotkenut kaikki paikat niin, että suutuin ihan hirvittävästi. En edes oikeastaan ymmärrä miksi moinen huoli uniini asti, sillä ihan hyvin me tässä kämpässämme olemme viihtyneet. Itse en kadu yhteenmuuttoa yhtään enkä haluaisi palata vanhaan asuntooni/asumistilanteeseeni.