Voi Amy minkä teit. Onneksi en sunnuntaina lähtenyt kävellen festarialueelle, sillä auringon paahteessa tarpomisen jälkeen olisi pettymys ollut varmasti vielä suurempi. Pettymys oli tosin nytkin iso; suoraan sanottuna itkua joutui tämä väsynyt rokkari portin kohdalla nieleskelemään, kun näin mustalla tussilla ja huonolla käsialalla kirjoitetun lapun: Amy Winehouse on peruuntunut! Mieli maassa päädyin kuuntelemaan the 69 Eyesiä, joka oli järkyttävänkamalanhirveän muovista scheissea. Kolme kappaletta jaksoin katsoa jonka jälkeen siirryin kauas päälavasta nurmelle odottelemaan autokyytiä pois.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vaikka Amy jäi pois, hoitivat muut naiset hommansa hienosti kotiin. Perjantaina ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut Tori soitti keikkansa niin kuin vain häneltä voi odottaa: vahvaa tulkintaa ja ripaus showmeininkiä. Hieman yllätti, että keikka kesti vain tunnin. Lisäksi lähes kaikki vanhat hitit Cornflake Girliä ja Precious Thingsiä lukuun ottamatta oli jätetty pois. Olisi siis pitänyt tutustua uuteen levyyn ennen keikkaa.

 

 

Lauantaina katsastin minulle tuntemattoman (ihan hävettää myöntää) Patti Smithin. Tästä tuli ihan heti suosikki, oli niin mahtava ääni naisella! Patti oli välillä rauhallinen ja runoilevan herkkä ja välillä voimakas ja rosoinen. Ja kaikkea näitä vielä uskottavasti. Festivaalien parhautta on juuri tällaiset uudet löydöt. Vanhoista "löydöistä" kävin katsomassa pmmp:n ja apulannan. Yhtyeillä on niin paljon hittejä ja keikkavarmuutta, ettei täysillä mukana laulava ja pomppiva teltallinen ollut yllätys.

 

 

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että kaikesta jahkailusta huolimatta päätin lähteä. Yksinään festarointi oli oikeastaan mukavaa, kun ei tarvinnut kenenkään kanssa sopia, mitä bändiä lähdetään katsomaan ja sai huolehtia vain itsestään. Lisäksi tuli juteltua muutaman uuden tyypin kanssa ja tavattua paljon vanhoja kavereita. Sitähän voisi vaikka joskus toistekin lähteä yksin matkaan.