Korjasin syysmyrskyn runteleman pyöräni eilen ja tunsin itseni niin  taitavaksi. Mikä siinä onkaan, että kun vähän pitää käsissään ns. miehisiä työkaluja (vasara, jakoavain, ruuvimeisseli...) nousee itsevarmuus kolmanteen potenssiin? Saman tunteen koin vuosia sitten kun kokosin uutta keittiönpöytääni; minä osaan, olen taitava, pärjään. Myöhemmin tosin kävi ilmi, että olin ruuvannut ruuvit jotenkin väärinpäin ja lähes tuhonnut jengat...

Kevään tietää alkaneen kun ensimmäisen kerran pyöräilee hiekasta siivotulla asfaltilla. Pyörät pyörivät tasaisesti kun ei ole pieniä kiviä rahisemassa kumin ja tien välissä. Tuntuu kuin voisi polkea koko ajan lujempaa ja lujempaa. Tänä vuonna kevät alkoi osaltani siis varsin myöhään, kun eilisen korjausurakan jälkeen polkaisin jumppaan. Löysin uusia teitä, jotka ovat paljon mukavampia kuin vanhat.
Pitäisiköhän hankkia pyöräilykypärä? Jo viime kesänä mietin kypärän ostamista, mutta en koskaan päässyt aikeista tekoihin. Kun en kuitenkaan pyöräile säännöllisesti esim. työmatkoja kuten mieheke, jolla on kypärä. Väärä ajattelutapa, tiedän. Kun kolahtaa, ei ajatuksissa ostettu kypärä paljon suojaa.