Miehekkeellä oli keikka tänään erään ihmisryhmittymän järjestämissä pippaloissa. Olen aikanaan ollut hyvinkin aktiivinen tämän kyseisen ryhmittymän toiminnassa, mutta ahdistuksen, kyllästymisen ja liiallisen työmäärän takia päätin katkaista suhteeni tähän ryhmittymään (lähes) kokonaan noin puoli vuotta sitten. Välien jäädyttämisen tein jopa niin mallikkaasti, että vain yksinkertaisesti lopetin sähköposteihin vastaamisen ja kokouksiin ilmestymisen. Aikuismaista, eiks je?

Tänään olin kuitenkin "velvoitettu" esiintymään bändärinä ja pippaloihin oli pakko ilmestyä. Hieman häpeillen ryömin moikkaamaan vanhoja tuttuja, mutta yllätys olikin suuri, kun kaikki ottivat minut iloisesti vastaan. En havainnut minkäänlaista kettuilua raukkamaisesta häipymisestäni tai syrjintää joukosta. Päinvastoin, kaikki kyselivät, että tulenhan taas mukaan touhuun ja sanoivat, kuinka kiva on taas nähdä. Häpeä omasta käytöksestä vaan kasvoi, kun muut olivat niin rehtejä.

Lopuksi muisto itselle huonoja päiviä varten (esim. epätoivoisen farkkuostosmasennuksen parantamiseksi):
Mukava ja selvinpäin (huom, huom!) ollut nuori mies kehui ulkonäköäni ilman taka-ajatuksia (vai kehuuko kukaan koskaan ilman mitään motiivia...?). Eikä mulla ollut meikin meikkiä naamassa!