Ihan kuin olisin elänyt jossain tynnyrissä viimeisen kuukauden (jestas, miten aika kiitää). Yksi sana: diplomityö. Kertaa kaksi. Viikonloput minä istun makuuhuoneessa läppärin kanssa ja mieheke käyttää olohuoneessa pöytäkonetta. Kun epätoivo ja tuska työtä kohtaan kasvaa, huudellaan voimasanoja huoneesta toiseen. Kun sanat eivät juokse näppiksen kautta näytölle ymmärrettävästi, kysytään toiselta apua. Viikot istun työpaikalla artikkeli- ja kirjapinojen kanssa enkä tunnu saavan mitään aikaiseksi. Ohjaajan apu on yhtä kuin ’katsotaan sitten joskus’. Kyllä minä silti tämän urakan saan loppuun. Inhottaa vain, kun tiedän, että edessä on vielä pakko-kirjoittaa-itku-kurkussa-kukaan-ei-auta-ahdistaa –itkuja.

Torstaina kaivauduin ulos työpaikalta ja hätkähdyin aurinkoa. Ai, on kevät. Tänään huomasin, että koivut ovat hiirenkorvilla. Aina yhtä ihana yllätys! Muita huomioita (kevääseen liittyen kenties nämäkin):

Kauppojen mallinuket ovat järkyttävän laihoja. Muistaaksin City-lehti keräsi aikoinaan kaikkien suomalaisten mallitoimistojen mallien mitat ja vertasi niitä muovinukkeihin. Yhdenkään mallin mitat eivät täsmänneet nuken mittoihin. Yhden mallin rinta-vyötärö-lantio –mitat olivat lähimpänä, mutta tälläkin pituutta oli ihan liian vähän verrattuna mallinukkeen.

MTV:n musiikkivideot ovat järkyttävän seksistisiä. Tarkoitan näitä beyonceja, shakiroita, pussycatdollesseja (kuka edes suostuu laulamaan tuon nimisessä yhtyeessä?) ja muita ketkuttajia. Pepun heiluttamisessa ei ole mitään vikaa (ymmärrän ja tiedän, että sheikkaukset ja pyöritykset kuuluvat olennaisesti tiettyihin tanssityyleihin), mutta kun se tehdään ähkien, silmiä räpyttäen,  huulia nuollen ja vähän liian selvästi vihjaillen! Ei tarvitse paljon miettiä, miksi Kampissa pyörivien varhaisteinien päällä näkee mitä ihmeellisimpiä tissit esiin -viritelmiä.

Minä olen järkyttävän konservatiivinen...