Eihän tästä tule yhtään mitään. Asetin itselleni nettikiellon, jotta saisin hommia tehtyä. Tulos: en ole netissä enkä saa tehtäviä tehtyä. Voivottelen tilannetta ja kieriskelen itsesäälissä. Työt seisovat, koska malli, jota tarvitsen seuraavaksi on tekemättä. Mallin teko ei ole minun hommaani, mutta silti tunnen syyllisyyttä tilanteesta. Yritän olla stressaamatta ja työtovereille heittelen rentoja ”Jos saan tästä paskaa niskaani, niin voivoi” –kommentteja, mutta oikeasti olen ihan hädässä. En osaa, en tajua, en jaksa tajuta. Mitä minun edes pitäisi tajuta?

Juuri kun itsetuntoni työepisodin takia on matalimmillaan, pitäisi kirjoittaa läjäpäin itsensäkehumiskirjeitä = työhakemuksia. Tiedän mitä haluan, mutta en tiedä onko minulla, keltanokalla, mahdollisuuksia sellaiseen pestiin. Jos ei ole, haluanko työtä niin paljon, että olisin valmis viettämään lisävuosia koululla huonolla palkalla professorin piirileikeissä pyörimässä? Voi, kun saisikin taas olla naivi abiturientti.

Lopuksi jotain hyvääkin: Amy on parhautta ja edelleen täysin frank! Miksi kierrellä, kun asiat voi sanoa suoraan?