Nihkeä päivä. Aamulla pääsin sängystä ylös vasta puoli kymmeneltä, vaikka kello herätti jo seitsemältä. Sen jälkeen söin kaksi nokkossämpylää ja surffailin netissä. Todella hyödyllistä siis. Lukukauden alkaessa ajattelin, että työskentelisin noin 8 tuntia päivässä; aloittaisin kahdeksalta ja lopettaisin neljältä. Saisin pidettyä jonkinlaista rytmiä yllä ja koulutöitä tehtyä. Ensimmäisen viikon onnistuin ehkä jotenkin, mutta sen jälkeen en ole tehnyt juuri mitään. Tiedän, että tämä kostautuu vielä. Miksi on niin pirun vaikeaa saada tehtyä mitään ilman pakkoa? Ja kyllähän nämä kaksi kurssia on pakko tehdä, niissä vain ei ole luentoja tai laskareita, joissa olisi 'pakko' käydä. Nytkin teen kaikenlaista vältelläkseni wordin avaamista ja artikkeleiden esiin kaivamista.

Yhdeksitoista raahauduin koululle tekemään projektityön labraosuutta. Kävelin taas ohjaajan perässä ympäriinsä, enkä oikein tiedä saimmeko mitään tehtyä. Tuloshan se on sekin, ettei mitään tapahdu, mutta olen kyllä pettynyt tähän projektiin, jos tahti ei muutu jatkossa. Tuntuu, että mitään ei ole suunniteltu valmiiksi, eikä mikään toimi, kun "ei ole ennen kokeiltu" tai "oletin, että toimii". Tajuan kyllä, ettei tutkimustyössä kaikki aina suju suunnitelmien mukaan ja käytännössä saattaa tulla yllättäviäkin tilanteita eteen. Nyt ärtymystä herättää se, ettei minulla ole oikeastaan edes kunnon käsitystä siitä, mitä yritetään tutkia (tutkimussuunnitelma?) ja miksi. Mihin kysymyksiin haetaan vastauksia?

Saamattomuudestani ja ohjaajan saamattomuudesta tuohtuneena lähdin piristämään itseäni Niken tanssitunnille. Ihan turhaan. Tunti oli mielestäni jokseenkin tylsä. Hikoilin kyllä kuin hevonen, mutta en tuntenut mitään adrenaliini-/tunneryöppyjä, jotka parhailla tunneilla saa musiikin ja liikkeen kanssa melkein itkun aikaan.

Plääh! tälle päivälle.