Taas tuli kutsu häihin. Ne on jo viidennet häät tänä vuonna, joihin kutsu on tullut eikä vuodesta 2006 ole eletty vasta kuin vähän reilu puolet. Alamme ilmeisesti olla siinä iässä. Itse asiassa anopike jo vuoden alussa olleissa häissä minua olkaan koputti ja kysyi eikö yhtään tee mieli. Ei oikeastaan. Ennen ajattelin, että naimisiin on mentävä. Sitten aloin löysätä ja ehtona oli, että jos lapsia tulee/tehdään, on mentävä naimisiin. Enää en koe avioliittoa mitenkään merkittävänä. Saatan joskus mennä naimisiin, mutta luultavasti ihan laillisista ja verotuksellisista syistä. Jos kuolen, en halua, että puolisoltani viedään koti alta tai, että hän joutuu maksamaan kohtuuttomia veroja.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vuoden aikana juhlitut häät ovat muokanneet käsityksiäni omasta mahdollisesta juhlastani. Tiedän ainakin mitä en tahdo. En tahdo, että vieraat joutuvat odottamaan hääparia nälissään tuntitolkulla kirkosta hääpaikalle, koska morsian (?) haluaa tulla valokuvatuksi ensin kaikkien sukulaistensa kanssa; morsian edestä, morsian takaa, morsian istuu, morsian makaa. En myöskään halua kutsua ketään siksi, että he ovat sukulaisiani; kutsun saavat ne, jotka ovat minulle läheisiä. En halua turhia pönötyksiä; vieraiden ei tarvitse tuhlata suurta summaa rahaa uusiin pukuihin ja leninkeihin vaan jokainen saa pukeutua kuten parhaakseen näkee; mitään ei tehdä sen takia, että se on perinne ja niin on aina tehty. En halua valkoista katsokaa minua! -mekkoa; avojalat olisivat ihanat.